Synnytyskertomus osa1 - mistä kaikki alkoi ?

1.8.2014 Syntyi ihana poika. Meidän pieni rakas. Täydellinen ja niin arvokas. Mutta helppoa se ei ollut, eikä kivutonta. Kaikkea muuta. Palkinto onneksi korvasi kaiken, täysin. Kerron nyt kuinka kaikki sitten loppujen lopuksi meni ja miten pojan matka tähän kylmään mailmaan kävi. Teen muutaman postauksen tästä aiheesta, sillä muuten joudun kirjoittamaan tätä monta päivää ja sitten joudutte odottamaan ;D. Synnytyshän lasketaan alkaneeksi vasta, kun supistukset on säännöllisiä tai lapsivesi mennyt. Mä nyt kuitenkin kerron vähän laajemmin, mistä kaikki lähti käyntiin ja mikä edelsi mitäkin, niin on helpompi saada se kuva kokonaisuudesta. Oon pahoillani etten muista kaikkea tarkkaan, se loputon valvominen pisti pään aika hataraks! Kerron kuitenkin kaiken niin tarkasti kun vaan muistan, ja mahdollisimaan selvästi.
Laskettu aikahan mulla oli 29. heinäkuuta. Tuo päivä oli ja meni, ei mitään tuntemuksia eikä edes harjoitussupistuksia. Mulla oli niin varma olo siitä että yliajalle mennään ja pahasti. Ei edes jännittänyt, lähinnä oli semmonen "noni, mähän tiesin" -fiilis. Seuraavana päivänä mulla oli varattu aika pankkiin. Aamulla heräsin ja taas olo niin varma, ei mitään tuntemuksia vieläkään missään. Vessassa sitten huomasin että kappas, limatulppa lähti. Olin vähän innoissani, edes joku merkki siitä että ollaan edes vähän lähempänä! En pitänyt sitä kuitenkaan sen isompana merkkinä mistään, joillakinhan irtoaa limatulppa monia viikkoja ennen synnytystä, ja tosiaan kun mun kroppa ei kertonut mulle mitään muita merkkejä mistään. Pyöräilin pankkiin 4km ja takaisin kotiin 4km, eikä edes tuo helteessä 8km polkeminen saanut mulle mitään aikaseks. Taas olin varma siitä etten mä koskaan edes synnytä. Illalla alkoi tulla pieniä supistuksia. Silloin en tiennyt niiden olevan supistuksia ja mietinkin ihan älyttömän paljon miltä ne sitten loppujen lopuks tuntuu. Lopulta hylkäsin ajatuksen supistuksista, koska olin varma ettei ne vois olla niin kivuttomia. En kuitenkaan saanut nukutuks, sen verran kuitenkin teki kipeetä. Aamulla mulla oli neuvola-aika ja yöllä sanoinkin Aleksille "kumpa pääsis tänään synnyttämään nii ei tartteis mennä neuvolaan kun on niin kuuma!". Kuitenkin aamu tuli ja neuvolaan oli lähdettävä. Kävelin vessaan pesemään hampaita ja kesken kaiken jotain tuli housuun. Tuijotin itteeni peilistä tyhmä ilme naamalla, hammasharja suussa ja pidätin hengitystä. Meniks multa oikeesti lapsivesi ? Pesin hampaat loppuun ja kävin vessassa. Määrä oli niin pieni ettei se lapsivettä voinut olla mitenkään. Vähän jäi siinä vaiheessa arveluttamaan että mitähän ihmettä nyt tapahtuu. Mitään tuntemuksia en saanut vieläkään, ei supistuksia yön jälkeen eikä muitakaan merkkejä mistään. Menin keittiöön tekemään ruokaa ja laitoin terveyssiteen jos tätä mystistä nestettä tulisi lisää, soittaisin äitipolille. Kesken ruuanlaiton alkoi polttelu. Supistuksia tuli jo monta kertaa tunnissa enkä pystynyt ottamaan niitä vastaan paikoillani. Oli pakko kävellä ja puuskuttaa. Jossain vaiheessa Aleksi heräs tähän mun puuskutukseen ja mä sitten rentona totesin etten ollut varma, oliks multa mennyt lapsivesi vai ei. Aleksin ilme oli näkemisen arvonen kun se sitten sai kysyttyä että mitenniin en voinut olla varma ? Kerroin määrän olleen niin pieni että ei tässä nyt kuitenkaan mitään ala tapahtua. Kävin taas vessassa ja side oli kastunut. Soitin äitipolille ja siellä kehoitettiin tulla tarkastukseen heti samana päivänä kun viikkojakin oli jo 40+3. Me oltiin Aleksin kanssa suunniteltu menevämme kavereiden kanssa vielä päiväkahville kaupunkiin, joten sovittiin että Aleksi menee jo edeltä sinne odottamaan mua sieltä äitipolilta pois. Oltiin molemmat niin varmoja siitä että turha reissuhan siitä tulee ja mä voin sitten sairaalasta lähteä sinne kahville.
Sairaalassa mut laitettiin käyrille, tarkkailtiin puolisen tuntia vauvan sydänääniä ja niitä mun supistuksia. Tässä vaiheessa supistukset oli edelleen aika laimeita, en halunnut särkylääkettä ja pystyin olla käyrillä mukisematta. Kätilö tuli tarkastamaan käyrän ja totesi vauvan olevan oikein virkeä ja supistusten olevan epäsäännölliset. Seuraavaksi tehtiin sisätutkimus. "Sormelle auki, kanavaa jäljellä 2cm. Vauvan pään päällä tuntuu vielä kalvo että ei sulta oo lapsivesi mennyt". Kätilö sanoi kuitenkin synnytyksen olevan lähellä, pari päivää kuulemma menisi vielä. Petyin. "Mähän arvasin että turha reissu tää olis!". Kätilö halus kuitenkin vielä tehdä varmuuden vuoksi testin siitä nesteestä mitä oli tullut. Siinä se pyöritteli kaiken mailman testiputkiloita ja höpisi lähellä olevasta synnytyksestä ja siitä kuinka nyt pitää lähteä kotiin vaan lepäämään ja odottamaan. Kesken lauseen tuli kuitenkin "paaaaitsi että... Ethän sä kyllä lähde yhtään minnekkään, lapsivettä se on sittenkin ollut!" Mä rupesin nauramaan! Vauva oli saanut tehtyä kalvoihin ylös reiän niin, ettei koko lapsivesi päässyt hulahtamaan kerralla ja lääkäri tunsi edelleen kalvon alhaalla. Ovela poika! Tuli uskomaton olo, siis jäänkö mä nyt oikeesti synnyttämään ? Kello oli jotain 18 luokkaa ja laitoin Aleksille viestiä, etteivät odota mua turhaan sinne kahville sillä mä jäisin nyt sairaalaan. Pian Aleksikin tuli paikalle, ja saatiin huone kahdella sängyllä. Taidettiin molemmat olla aika innoissaan.