Synnytyskertomus osa2 - vihdoin alkaa tapahtua!

Huoneeseen kannettiin mulle sairaalavaatteet, oikein kaunis kukkakaapu, muoviset sairaalakengät, kertakäyttö mummokalsarit ja aikuisten vaippoja. Ihanaa. Mua jaksoi naurattaa vielä pitkän aikaa. Olin iloinen melkeinpä koko illan, jutskailtiin Aleksin kanssa ihan normi juttuja ja naureskeltiin, otettiin kuvia ja plärättiin somea. Aina kun supisti, kävelin huonetta ympäri ja keskityin hengittämiseen, Aleksi oli hiljaa.

Klo 20:30 mulle tuotiin iltapala huoneeseen. Ei oikein uponnut. Aina kun istuin sängylle asenteella "okei nyt mä yritän edes vähän syödä tai muuten mä en jaksa", heti alkoi supistaa ja oli lähdettävä liikkeelle. Jouduin jo tosissaan keskittymään hengittelyyn. Nojailin seiniin ja Aleksiin. Pian se mun iltapala tultiin hakemaan pois ja varoiteltiin kohta otettavista verikokeista. 

"Haluutko sä jotain kivunlievitystä?" 

"En mä tarttee..."

Odottelin verikokeiden ottajaa ja ravasin ympäri sitä pientä huonetta. Huoneeseen tuli iloinen sairaanhoitaja kärrynsä kanssa. Klo 21:00 Kolme putkiloa verta otettiin, piti kuulema tarkistaa ettei vaan oo mitään miltä vauvaa pitäisi suojata synnytysessä. En uskonut mitään olevan.  Halusin kävelemään käytävälle, saisin kävellä pidempää matkaa. Aleksi oli kokoajan mun tukena ja aina kun supistus tuli, roikuin sen kaulassa moittien itseäni, siis minkä hemmetin takia mä kieltäydyin siitä kivunlievityksestä ? Minkä takia just nyt piti leikkiä sankaria ? 

Tunnin verran käppäiltiin käytävillä ja pyörittiin ympyrää kunnes mä halusin takas huoneeseen, ajattelin että yrittäisin edes vähän levätä. Klo 22:00 huoneeseen tuli kätilö. Mut laitettiin käyrille, vauvan sykkeet oli 140-luokkaa ja supistuksia piirtyi tasaiseen tahtiin.

"Oo siinä käyrällä nyt hetki niin tuun kohta takasin, vahditaan että vauvalla on kaikki hyvin. Joku parikymmentä minuuttia niin tuun ottamaan sut pois siitä, koita olla mahdollisimman paikoillaan."

"Okei.. Voinko saada jotain kipulääkettä kun muuten en kyllä pysty olemaan tässä?"
Meni puol tuntia. Ketään ei kuulunut. Aloin jo tuskastua, en edelleenkään ollut saanut sitä kivunlievitystä, ja edelleenkin olin kiinni käyrässä enkä päässyt itse lievittämään supistusta. Tunnin päästä kätilö tuli takaisin huoneeseen irroittamaan käyrät. Sain reiteen piikin.
"Tän pitäis auttaa niihin kipuihin, ja samalla tässä on sulle vähän sellasta unettavaa lääkettä kun sun ois nyt saatava unta tai et kyllä jaksa synnyttää."

Olin onnessani siitä että sain sitä jotain unettavaa. Jos vihdoin saisin nukutuks! Turha luulo. Supistukset vaan paheni ja ainoa mitä piikistä sain, oli kamala huimaus ja krapulan olotilaa muistuttava fiilis. Ei minkäänlaista kivunlievityksen tunnetta. Mulle tuli myös kamala hiki ja huimaus. Väänsin huoneen lämmönsäätöä kokoajan viileämmälle, Aleksi paleli peiton alla ja mä kävelin hiki otsalla ilman vaatteita ympäri huonetta. Pian Aleksi nukahti ja mä jatkoin kävelyä käytävillä. Aina supistuksen tullessa kovensin tahtia niin, että kun supistuksen huippu oli päällä, melkein juoksin. Välillä helpotti, välillä tuntui entistä pahemmalta. Klo 01:45 taas käyrille. Säännöllisiä supistuksia, vauvan sykkeet 150. En pystynyt enää makaamaan vaan käyrillä oli oltava istualteen. Aleksi heräsi mun puuskutukseen käyrällä. Yritin hokea että nukkuu nyt kun voi, mutta sinnikkäästi mies istui mun vieressä ja piti kädestä. Yhdessä mentiin. 

Klo 02:15 pääsin suihkuun. En voi käsittää miten paljon se saikaan aikaan. Suihkussa olin jo varma ettei mua enää edes supista, koska lämmin vesi turrutti kipua niin hyvin. Säädin suihkua aina vaan kuumemmalle, ja aina supistuksen tullessa osoitin suihkulla vuorotellen alavatsaan ja vuorotellen alaselkään. En halunnut lähteä suihkusta ollenkaan vaan olin siellä niin pitkään kunnes huimaukseltani en pystynyt enää seisomaan. Klo 03:30 tulin suihkusta takaisin huoneeseemme ja siellä kätilö jo odotteli sisätutkimusta varten.

"Sormelle oot auki, kanavaa ei oo enää jäljellä."

"Siis sormelle vaan?"

"Joo. "

Mä vajosin niin alas. Kaikki ne supistukset oli ollut "turhia". En voinut käsittää mitä kipua tulisin vielä tuntemaan jos nää jo kestetyt supistukset oli liian heikkoja avaamaan paikkoja enempää. Kätilö yritti lohduttaa että kanava on sentään jo hävinnyt, että kyllä siellä kokoajan tapahtuu. Ei lohduttanut, sattui niin paljon ja tiesin etten synnyttämään pääsisi vielä pitkään aikaan. Aika mateli. Ja taas jouduin käyrille. Tuntui että istuin siinä piinapenkissä kokoajan, oli niin vaikea istua paikoillaan ja tuijottaa monitorista numeroita aina pidempään kun oli luvattu. Aina supistuksen tultaessa Aleksi "nitkutti" mun alaselkää, eli siis nyrkeillä paineili alaselästä, se helpotti.
04:15 Kätilö tuli huoneeseen komentaen nukkumaan. Mua suututti, ei todellakaan toivoakaan käydä nukkumaan niissä kivuissa. Sain grammasen panadolin ja kuumageelipussin. Aleksi sitoi sen mun selkään kiinni ja yritettiin nukkua. Aleksi tais saada hetken unta, mä en minuuttiakaan. 06:30 kätilö tuli kysymään haluttaisko aamupalaa. Tiesin etten saisi mitään syötyä mutta päätin taas yrittää. Ja no, olihan Aleksin saatava syödäkseen. Klo 07:00 taas kerran, käyrille. Koitin sanoa etten pysty enää, kivunlievityksistä ei tietookaan ja mun ois pitänyt taas puol tuntia istua paikoillaan. Vauvaa oli kuitenkin seurattava ja puolen tunnin piina alkoi taas. Nitkutus alaselässä ja Aleksin tsempit sai jaksamaan, olin aivan puhki. Käyriltä kun pääsin, tultiin taas ottamaan verikokeita, sillä mun tulehdusarvot oli ollut koholla edellisissä. Pari päivää kestänyt flunssa oli niissä kivuissa jo melkein unohtunut, mutta nyt uhkailtiin jo antibiootilla. Mua alkoi pelottaa, olisko meidän vauvalla nyt joku tulehdus.
07:45 tuli aamupala. Sain kahvin juotua, syöminen ei onnistunut taaskaan. Niissä kivuissa oli turha edes yrittää. Tarjotin haettiin pois.
"Mä tuun kohta laittamaan sut tohon käyrille."
"Mut mä olin ihan äsken"
"Niin no jos kestäisit ihan parikymmentä minuuttia vaan!"
Tunti. Tunnin istuin niissä johdoissa kiinni taas kerran tuijottaen sitä monitoria. Supistuksen tullessa numerot kohosivat aina vaan ylemmäs ja ylemmäs. Multa pääs itku.
"Mä en Aleksi jaksa enää."
"Kyllä sä jaksat!" ♥
Kätilö tuli ja vihdoin kysyttiin kivunlievityksestä. Klo 09:00 pyysin päästä taas suihkuun, se oli niin helpottavaa viime kerralla. Jätin Aleksin huoneeseen odottamaan ja painelin taas suihkuun, ja kyllä helpotti. Ei niin paljoa kuin viimeeksi, mutta helpotti kuitenkin. Klo 10:00 tulin suihkusta takaisin huoneeseen jossa kätilö jo odottelikin.

"Tota... Niistä sun verikokeista"
"No eikai siellä ollut mitään ?"
"On noi sun tulehdusarvot sen verran nousussa et täytyy nyt laittaa suhun tippa kiinni ja antibiootti virtaamaan, ihan vaan vauvan suojaksi"
Noniin. Mä siis oikeesti synnytän kipeenä, kuumeessa ja tulehdusarvot korkeella. Kanyylin laittaminen oli tuskaa, se ei meinannut millään onnistua ja supistukset pisti mut kiemurtelemaan sängyllä. Vihdoin kuitenkin kuulin jotain mikä sai olon helpottumaan.
"Sitten kun tää on valunut niin pääsette synnytyssaliin!"